Etusivun höpinöitä kerratakseni mainittakoon näin ensialkuun, että Nepola sijaitsee Vaara-Suomen seudun soiden, vaarojen, järvien ja ennen kaikkea kauniin luonnon keskellä, tarkemmin määrittelemättömän pikkukylän liepeillä. Olemme käytännössä katsoen Suomen soisimmalla alueella, vaikkakin tallin oma palsta sijoittuu kuivemmalle, epätasaista maata ja uhkean komeaa havumetsää kattavalle tontille. Tonttiin kuuluu mittavan tallialueen lisäksi kauempana myös reipas pala monimuotoista havumetsää ja samanverran muhevaa viljelysmaata, joka on lähinnä ratsastuskäytössä routa-aikaan vuokraviljelijän viettäessä lomapäiviä.
Tallille pääsee julkisilla loistavasti, kunhan reilun puolen kilsan kävelymatka kylältä tallille ei pelota. Bussi 26 pysähtyy metsäisillä harjuilla kiemurtelevan maantien laitaan ja jatkaa menojaan isompia kyliä päin. Asfalttista maantietä muutaman kukkulan yli reippailtuaan voi jo huokaista helpotuksesta huomatessaan päätieltä poikkeavan pienen metsäisen hiekkatien, jonka tienviitassa lukee Puolukkapolku. Polun ja maantien taitteessa seisoo jämäkästi puinen kyltti, joka ohjastaa yksinäisen kulkijan onnistuneesti tallille vievälle tielle.
Vain pienen matkan Puolukkapolkua käveltyään voi huomata metsän jo muuttuvan vähitellen aukeaksi. Tien toisella puolella melkeinpä heti vastaan tuleekin keltainen, kaksikerroksinen mökki, jonka takana puiden varjossa kököttää soman sininen leirikylä. Mökin pihamaalla on siististi rivissä pari karviaispusikkoa, värikäs kukkapenkki ja omenapuita, jotka sadon aikaan kärsivät tuon tuosta karkailevien ponien suosiosta.
Talon jälkeen näköpiiriin tulee punainen talli. Talli on rakennuksena suhteellisen uusi, mutta vaikka ikää sille ei ole kertynytkään paljoa, alkavat pienet rapautumisen merkit jo kummitella sen sisäseinämien lautojen raoissa. Talvella rakoja seinissä saa alituiseen tilkitä umpeen, pikkulinnut kun käyttävät eristevillaa luvatta omiin tarkoituksiinsa. Sisällä tallissa kuuluu poikkeuksetta linnun viserrys lukuisista linnunkarkotuksista huolimatta. Moni poni ei pane pahakseen näitä pieniä tallikavereitaan, mutta kyllä meillä aina toisinaan sattuu kunnon välikohtauksia lintujenkin ansiosta.
Karsinoita ei ole vakiomäärää. Yksityishevoset asustavat omassa, erillisessä tallissaan. Hevoset on jaoteltu karsinoihin aika lailla tarhailukavereiden ja sen mukaan, kuka tulee toimeen kenenkin kanssa. Osa hevosista taas kaipaa omaa rauhaa ja nämä ponit onkin sijoitettu tallin perälle vähän rauhalliseen naapurustoon.
Tallin sisävarusteluun kuuluu luonnollisesti karsinoiden ohella rehuvarasto, joka sijaitseekin heti pääoven oikealla puolella, satulahuone, loimien pesutupa eli kuivaushuone, wc ja pieni toimisto minikeittiöineen. Talli on suunniteltu mahdollisimman toimivaksi myös ulkotiloiltaan, ja meiltä löytyykin perinteisen pesuboksin lisäksi myös pihalta useampi vesipiste, katos ja muutama kätevä harjauspuomi.
Taka-alalla kaikesta muusta talliympäriststä seisoskelee maneesi, liian ahkerasta käytöstä kärsivä punainen puurakennus joka sekin rakentui vasta hiljattain. Hyvin valaistusta, perustarpeet katavasta, kookkaasta maneesistamme löytyy tätä nykyä uusi hieno estekalusto, juoksutusvälineet sekä kisoja ja tunteja silmälläpitäen rakennettu pieni katsomo ja kotoisa maneesikahvio, jossa on päivittäin tarjolla itsepalvelutyylisesti ainakin pullaa ja kahvia. Maneesikahvio on kaikkien tallilaisten käytössä ja auki päivinä, jolloin on ratsastustunteja tai muuta toimintaa.
Kenttää käytetään harvakseltaan, ja silloinkin yleensä keväisin tai muina vuodenaikoina kilpailujen lämmittelypaikkana. Kenttä on hiekkapohjainen, valaistu ja punaisella puuaidalla aidattu. Kentän vierellä on pieni estetarpeistokatos ja muutama penkki katsojia varten. Kenttä on usein vapaana ja sitä käytetäänkin silloin tällöin orien tarhana tai varatarhana muuten vain tarhausjärjestyksen pettäessä.
Pieniä tarhoja on yhteensä ympäri tallialuetta vähän päälle kymmenen. Tarhat ovat punaisella puuaidalla tai sitten sähköpaimenella aidattuja, pohjaltaan hiekkaa tai ruohikkoa, riippuen siitä mitä juuri kyseisellä paikalla sattuu maassa kasvamaan vai kasvaako ollenkaan. Ruokinta-aikoina tarhoihin tuodaan aina heinää, nesteytyksestä huolehditaan käsitäyttöisin, suurin juoma-astioin. Talvisin tarhailevia poneja ilahdutetaan kuusenhavuilla.
Suuria kesälaitumia on virallisesti vain yksi, johon kaikki tallin ponit lasketaan kesän kynnyksellä. Kaikkia ei kuitenkaan voi tunnetusti samaan aitaukseen laittaa, ja näitä erikoistapauksia varten aidataan aina erikseen toinen tai kolmas laidun tarkemmin määrittelemättömälle paikalle. Orit eivät pääse ilakoimaan tammojen keskuuteen ja ne saavatkin tyytyä kukin omiin, suuriin tarhoihinsa tai yhteiseen orilaitumeen.
Shetlanninponeille, tai no, miksei isommillekin poneille, on varattu pihatto tallin varjossa. Pihatto on pääasiassa tarkoitettu tallin pikkuruisille maskottiponeille, lomalaisille ja muuten tuntikäytöstä poistuneille pikkuponeille, jotka yöpyvät mieluummin ulkona muiden seurassa kuin karsinassaan sisällä.
Aikataulu on ponien kanssa touhutessa tärkeä muistaa. Jotta ponit saisivat lounaansa ajoissa ja ehtisivät tarhailla liikutukseensa nähden sopivasti, on laadittu suurpiirteinen päiväjärjestys, joka mukautuu erikoispäivien ja leirien mukaan tarvittaessa. Tämä on alustava päivärunko, jonka mukaan yritetään arkena elää, sunnuntaisin ponit viettävät enemmän tai vähemmän tarhailulomaa ja liikutukset korvataan tarhailulla.
Kesällä aikataulu muuttuu. Alkaen 1.6. ponit lasketaan kesälaitumille, josta ne haetaan vasta illalla sisään iltaruokinnan aikoihin. Aamulla ponit syövät aamuruokansa tallissa päiväjärjestyksen mukaan, jonka jälkeen ne viedään takaisin laitumelle. Kesälaidunkausi päättyy meillä virallisesti 1.8., mutta jatkuu sään mukaan yleensä noin viikon, kaksi pidempään.
Talli pidetään hevosille mukavana siivoamalla karsinat kaksi kertaa päivässä ja lakaisemalla käytävää riittävän usein. Käytävän lakaisuun ei tarvitse erikseen pyytää lupaa, ja sen saa hoitaa kysymättä lupaa ponien ollessa pihalla. Jos sinulle jää aikaa esimerkiksi tuntisi jälkeen, voit auttaa tallin arkea vapaasti vaikkapa viemällä pinteleitä pyykkiin, käärimällä ruttuun viskaistuja pinteleitä, puhdistamalla harjoja tai oikomalla lainaraippojen- ja kypärien loputtoman rivistön.